Add to Collection
About

About

Silja Sydän Turku web articles.
Published:
SILJA <3 TURKU
Nettitekstejä Silja Linen blogisivuille.
HYLKEET VALTASIVAT SILJAN TERMINAALIN
Turun päivänä Siljan terminaali täyttyi värikkäistä hahmoista, kun Hej Hylje! projektin 40:stä hylkeestä 22 huutokaupattiin uusiin koteihinsa. Tähän asti hylkeille kodin oli tarjonnut kulttuuripääkaupunki Turku, jonne Stefan Lindforsin muotoilemat ja varsinaissuomalaisten taiteilijoiden värittämät teokset olivat rantautuneet muistuttamaan Itämeren suojelun tarpeesta.

PÄIVÄ, JOLLOIN KAIKKI VOITTIVAT
Hylkeiden lähtöhintana toimi 2500€ ja niistä oli halutessaan voinut tehdä ennakkovarauksen. 17 hyljettä oli varattu sponsoreille, joten niitä ei huutokaupattu. Meklarina toiminut Markku Heikkilä muistutti myös yhdestä valioyksilöstä, joka oli varattu Turussa vierailleelle Ruotsin kruununprinsessa Victorialle.

“Kyseinen helmikorulla tuunattu hylje oli miellyttänyt Victoriaa, koska muistutti prinsessan mielestä hieman Danielia”, kertoi Heikkilä.
Kun ottaa huomioon, että kaikki hylkeet kaupattiin, lienee oikeutettua väittää, että projektin jokainen vetonaula sai arvoisensa kodin. Positiivinen juttu ennen kaikkea Itämeren puolesta, sillä hylkeiden tuotosta 50 % luovutettiin Saaristomeren suojelurahastolle Itämeren suojeluun. Loput potista jaettaisiin suhtein 20 % mukana olleille taiteilijoille ja 30 % projektin jatkotoimenpiteisiin. Siljan terminaali oli siis Turun päivänä täynnä voittajia.

KISAILUA JA LAHJOITUKSIA
Iltapäivän huudot lähtivät verkkaisesti käyntiin. Suuri osa hylkeistä meni joko pohjahinnalla tai sadan euron korotuksella. Ilmaan saatiin onneksi kisailun makuakin. Taiteilija Sinikka Mäki-Lertolan maalaama, messinkisen näköinen hylje sai kaksi innostunutta huutajaa korottamaan hintaa aina 3600€ saakka. Tarjouskilpailun voitti lopulta Eckes-Granini Finlandin markkinointijohtaja Torsti Hurmerinta. Hylje tulisi todennäköisesti saamaan arvoisensa paikan Marlin tehtaan pääoven luota. Sen värit kun sopivat hyvin yhteen pronssisen patsaan kanssa, joka tehtaan nurmikkoa jo koristaa.

“Tietenkin ihan yleisesti ottaen veden hyvä laatu on tärkeä juttu juoma-alan yritykselle”, kertoo Hurmerinta. Hurmerinnan mukaan myös tehtaan sijainti lähellä meren rantaa muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on huomioida Itämeren tilanne. “Tykkään myös itse veneillä ja kun projektissa oli mukana vielä ennestään tuttu taiteilijakin, niin oli helppo lähteä mukaan”, muistuttaa Hurmerinta. Lindfors on aikaisemmin muotoillut Marlille oman juomalasin.

Eckes Granini tuki projektia myös hyljelahjoituksella, sillä Turun englanninkielinen leikkikoulu Wendy House sai oman hylkeen. Tämä uimaretkelle lähdössä ollut hylje oli Kui Designin Anna Hormion ja Rebekka Ketolan käsialaa. Se miellytti myös Wendy Housen nuorta Jimiä, joka suoritti varsinaisen huudon.

HYLJE ON OIVA ITÄMERILÄHETTILÄS
VMP Groupin Mauno Savolainen sai päivän päätteeksi olla onnellinen kahden hylkeen omistaja. Vaimo Riitta oli mukana tukemassa mutta ostopäätöksiin olivat vaikuttaneet eniten heidän pojat.

“Poikamme, jotka ovat myös mukana VMP Groupin toiminnassa, kävivät netistä katsomassa hylkeitä ja antoivat vinkkejä niistä”, kertaa Mauno. Sanna Vainionpään maalaama musta hylje olisi tarkoitus laittaa Savolaisten omalle tontille, meren rantaan. Anu Halmesmaan kaunis toteutus taas VMP Groupin tiloihin. Mauno ja Riitta ovat käyneet aktiivisesti kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumissa ja ovat muutoinkin innokkaita taiteen harrastajia. Hylkeet Itämeren suojelun lähettiläinä ovat saaneet kriittisimmät henkilöt takajaloilleen mutta Savolaisia ne miellyttävät:
“Sanotaan, että hylkeet syövät kaloja paljon mutta jos ne pystyvät elämään Itämeressä, niin merikin on kunnossa ja silloinhan kalaa riittää kaikille.”

HAASTAVA PROJEKTI TAKANA JA EDESSÄ
Hylkeet muotoillut Stefan Lindfors jakaa saman mielipiteen Savolaisen kanssa. Hän on kohdannut mm. kalastajilta kritiikkiä väärästä eläinvalinnasta Itämeren suojelun suhteen. Itämerennorppia uiskentelee Saaristomeren alueella enintään 300, joten kritiikki lienee aiheetonta. Lindforsille ominaiseen tapaan, hylje valikoitui projektin vetonaulaksi, jotta se herättäisi keskustelua.
 
Tämä haaste on toivon mukaan saavutettu. Haastavaksi Lindfors koki projektin alkaessa myös sen, miten saisi luotua taiteilijoille sellaisen alustan, joka näyttäisi hylkeeltä ja jolle olisi helppo maalata omat näkemyksensä. Kun valmiita, huutokaupattuja hylkeitä Siljan terminaalissa oli hetken ihastellut, on helppo todeta: tässä haasteessa Lindfors onnistui.

Haasteita riittää kuitenkin vielä meille kaikille. Itämeren vallitsevan tilanteen parantaminen on vielä edessä päin.

Aloita vaikka lukemalla Itämeritietoutta:
http://www.hejhylje.fi/itameri.html
KARI SALMELAINEN PALASI KUTSUMUSTYÖNSÄ ÄÄRELLE
Silja Europalla 27.9. startannut Seniorisenssit on Kari Salmelaisen vetämä treffishow senioreille. Jokainen show taltioidaan nettiin Broken HeartsInn -nimeä kantavaan ohjelmaan. Ne ovat nähtävissä Senioritv -sivustolla, josta ohjelmaan voi myös ilmoittautua mukaan. Idea ohjelmaa varten on lähtenyt deittipalveluiden vähäisestä tarjonnasta seniori-ikäisille. Nimi taas tulee englanninkielisestä nimityksestä broken hearts syndrome, jolla kuvataan yksinäisten, ikääntyvien ihmisten henkistä pahoinvointia. Asia, joka usein jää vähemmälle huomiolle kuin fyysiset ongelmat.

HAASTAVA AIHE JA PUITTEET LUOVAT SHOW'N
Karin vetämä, vuonna 2002 lopetettu treffiohjelma Napakymppi oli joskus ylivoimaisesti Suomen suosituin ohjelma, nyt on sama aihe mutta eri näkökulma. Kari on kirjaimellisesti "back in business" roudatessaan kuvauskamoja terminaalin parkkipaikalla. Auto joudutaan jättämään maihin parkkiin, joten show'n vetäjänkin on tartuttava tuumasta toimeen. Maikkarin studiot Napakympin ajoilta ovat siis vaihtuneet keikkaelämään laivalle. Edessä on mielenkiintoinen ja haastava matka, josta esimakua on jo koettu viime viikolla Baltic Princessillä.

"Siellä oli se kevyehkö tuuli, lavasteethan siinä meni pitkin lattioita", toteaa Kari tuttuun humoristiseen tapaansa. Yllätyksiä koettiin myös Turun terminaalissa kun ohjelmaan ilmoittautunut mies ei saanut Oulusta kyytiä järjestettyä Turkuun. Edessä oli uuden mieskokelaan etsiskely risteilyväestä.
"Miehet ovat vähän onnettomampia näissä tapauksissa. Onneksi naisiin voi luottaa, ne tuovat aina parhaat kaverinsakin mukaan."

Ohjelmaan ilmoittautuneen henkilön kaverit ovat avainasemassa Seniorisensseissä. He voivat tarvittaessa toimia tämän puolesta puhujina. Konsepti eroaa tälläkin tavoin Napakympistä, jossa kaverit tosin olivat aina kisailijalta kysyttäessä syypäitä tämän osallistumiseen.

"OLLAAN TAAS VALITSEMALLAMME TIELLÄ"
"Se (Napakymppi) oli oman aikansa sekunda", Kari toteaa tarkoittaen tietenkin leikkisästi legendaa.
Napakymppi aiheutti aikoinaan niin kovan kansansuosion, että tähän päivään asti Karilta on kyselty uutta ohjelmaa. Moni kyselijä on ollut seniori-ikäinen, jonka elämästä on puuttunut oma mielitietty. Ja koska deittailu on siirtynyt yhä enemmän nettiin ja nuoremmille ikäluokille, piti Karin jatkaa kutsumustaan koko kansan yhteensaattajana. Karin elämään Napakympin jälkeen on myös mahtunut monenlaista juttua.

"Asuin Kanadassa pari vuotta ja sitten tehtiin dokumenttia suomalaisesta miehestä, joka viljeli mustahelmisimpukoita Tongan kuninkaan kanssa." Kysyttäessä mitä Kari Salmelainen tekee 10 vuoden jälkeen, kuuluu vastaus:
"Pelaan Isometsän Jarin ja jätkien kanssa nimikkogolf-turnausta jossain päin maailmaa." Maailmaa on siis kierretty aina Tongaa ja Australiaa myöden ja tullaan jatkossakin kiertämään. Keikkailu oman bändin kanssa sen sijaan on tehnyt laivamatkustelun entistä tutummaksi.

RISTEILY ON JOKAISELLE KÄVIJÄLLE ELÄMYS
Kokolattiamattojen ja tupakoimisen vähentyminen kuuluvat Karin suosikkiasioihin tämän päivän laivamatkailussa. Se helpottaa aina seuraavan päivän olotilaa, kun ei ole joutunut hengittämään liikaa pölyä tai tupakansavua. Keikkailijalle laiva on aina ennen kaikkea työpaikka, joten on mukavaa, että työolosuhteet ovat parantuneet. Vaikka Kari kokee 30 vuoden keikkailun joskus raadollisena työnä, on samanaikaisesti tärkeä muistaa, kenelle sitä tehdään.

"Aina pitää muistaa kun tätä duunia tekee, että tämä on näille ihmisille aina ainutlaatuinen juttu. On paljon ihmisiä, jotka käyvät joka viikko täällä mutta on myös paljon niitä, jotka satsaavat lomansa tähän."
Ei siis saa jäädä sellaista "huitastaan pois" -asennetta, vaan jokainen show vedetään täysillä. Laivamatkustaminen on Karin mielestä sellainen paketti, jollaista on vaikea mannermaisella hotelliyöpymisellä saada muualla kuin ehkä Lapissa. Kävijät saavat tanssahdella, yöpyä ja nauttia kaikenlaisesta ohjelmasta edulliseen hintaan. Ennen kaikkea risteilyillä vallitseva henki on eri kuin maissa. Ollaan aivan kuin oltaisiin ulkomailla.

"Kun laiva on metrin irti laiturista, jengi ei ole enää Suomessa. Ne on bilettämässä. Niillä on heti kivaa!"

Tästä voit ilmoittautua osallistujaksi Seniorisensseihin:
http://www.senioritv.fi/