Osallistuin 3 kuukautta kestävälle improvisaatioteatterin kurssille. Kurssilla opittiin monia keskeisiä improvisaatioteatterin tekniikoita ja käsitteitä. Kurssilla parani erityisesti vuorovaikutustaidot ja mielikuvitus, sillä ennakkoon kirjoitettuja käsikirjoituksia ei improvisaatioteatterissa käytetä. Tässä esseessä käyn läpi omat kokemukseni improvisaatioteatterin parissa sekä yleisemmin improvisaatioteatterin sääntöjä ja historiaa.

Voin suositella improvisaatioteatteria kaikille itsensä ilmaisusta tai näyttelemisestä kiinnostuneille. Improvisaatioteatteri tarjoaa myös kokeneemmillekin näyttelijöille uusia asioita ja kokemuksia. Hienoa improvisaatioteatterissa on erityisesti se, että jokainen improvisaatiokohtaus on erilainen, eikä kahta samanlaista improvisaatiopäivää ollut, vaikka osa käytetyistä tekniikoista pysyikin samana.

Paneudutaan pidemmittä alkupuheitta suoraan asian ytimeen. Mitä improvisaatioteatteri on? Improvisaatio teatteri on, kuten nimestäkin voi jo päätellä, näytelmäteatterin muoto jossa ei ole ennalta kirjoitettua käsikirjoitusta. Improvisaatioteatteria voi harjoittaa joko yksin tai ryhmissä, sen yleisin muoto on komedia.

Komedia soveltuu improvisaatioteatteriin hyvin siksi, että komedia sallii näyttelijöille paljon enemmän kuin esimerkiksi vakavammat draaman muodot. Komedia näytelmämuotona asettaa hyvin vähän rajoituksia näyttelijöille, ja antaa näin hyvin vapaat kädet näyttelijöille toteuttaa lähes mitä tahansa mieleen juolahtaa. Komedian muodossa olevassa improvisaationäytelmässä voi näyttelijä alkaa kehittämään kohtausta vaikka ensimmäisestä asiasta joka mieleen juolahtaa.

Komediaimprossa voi kehittää kohtauksen vaikka lentävistä, vaaleanpunaisista elefanteista.

Esimerkki:

Näyttelijä yksi: ”Katso, tuolla lentää vaaleanpunainen fantti”

Näyttelijä kaksi: ”Oho, katsopa vaan! Onpa sillä kauniit siivet”

N1: ”Niin on, kunpa minullakin olisi siivet, niin voisiin lentää”

N2: ”Onneksi minä olenkin taikuri! Taionpa sinulle tästä siivet”

N1: ”Ooh! Kuinka kauniit! Testaan heti!”

Näyttelijä 3 (esittää vaaleanpunaista lentävää norsua): Ihahaa! Liittykää seuraani! Nimeni on Kerberos ja haluan viedä teidät huimalle lentomatkalle Saharan autiomaahan!”

Tässä itsekeksimässäni tekstimuotoisessa improvisaatioesimerkissä huomaamme, miksi komedia on yleisin improvisaatioteatterin muoto. Vastaava kohtaus toimii komediassa, mutta ei juuri missään muussa genressä. Koomisia ja epätavallisia tilanteita on myös, uskokaa tai älkää, helpoin kuvitella. Ensimmäisenä mieleen juolahtavat asiat ovat hyvin usein epäloogisia tai hassuja, ja draama impromuotona on hankalampaa, sillä mistä tahansa asiasta ei kohtausta voi alkaa tekemään rikkomatta näytelmämuotoa.

Improvisaatioteatterin historiaa

Improvisaatioteatteria on harjoitettu jo ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäiset historialliset todisteet improvisaatioteatteriin olemassaolosta löytyvät Afrikasta, noin 400 eaa. Improvisaatioteatteria toteutettiin katunäytelmien muodossa Italiassa 1500-1700 luvuilla.

Moderni improvisaatioteatteri sai alkunsa 1900-luvun vaihteessa, jolloin sitä alettiin käyttää lähinnä draamaharjoituksina lapsille. 1940-luvulta eteenpäin improvisaatioteatteri alkoi kehittyä enemmän nykyiseen suuntaansa. 1950 ja 60-luvuilla alettiin kehittää vielä nykyisinkin olevia improvisaatiotekniikoita. Noihin aikoihin improvisaatioteatterin selkäranka alkoi kehittyä, ja improvisaatioteatteria harrastavilla oli jo olemassa olevia tekniikoita ja harjoitustapoja joita käyttää harjoituksissaan. 1960-luvulla Yhdysvaltoihin perustettiin ensimmäinen improvisaatioteatterin koulu.

Nykyisin improvisaatioteatteri on hyvin laajassa ja monipuolisessa käytössä. Improvisaatio on kantatekniikka, ja improvisaationäytöksiä esitetään maailmanlaajuisesti teattereissa tasaiseen tahtiin. Improvisaatioteatteria käytetään muun muassa hahmonrakentamiseen ja tiimiytymiseen.

Esimerkiksi elokuvanäyttelijät voivat improta roolihahmoissaan kehittääkseen hahmonsa persoonallisuutta ja rikastaakseen jo valmiiksi kirjoitettua tarinaa. Yritykset voivat järjestää improkursseja työntekijöilleen kehittääkseen työntekijöiden vuorovaikutustaitoja. Imrpovisaatiotekniikoita on käytetty myös terapiassa. Improvisaation avulla terapiassa oleva henkilö pystyy selvittäämään henkisiä ongelmiaan turvallisessa ympäristössä, ja terapeutti saa paremman käsityksen terapiassa olevana henkilön hengenmaailmasta.

Oma improvisaatioteatterikokemukseni

Koin improvisaatioteatterin vapauttavana ja osin jopa terapeuttisena kokemuksena. Improvisaatioteatterissa sain vapauttaa sisäisen minäni, eli sain ilmaista itseäni puhtaimmassa muodossa lähes ilman rajoituksia. Improvisaatioteatterin myötä pystyin tuomaan ilmi omat huoleni ja tunnontuskani, sisällyttäen ne roolihahmooni ja näin itse näytelmään.

Improvisaatioteatteria voi, näin taiteellisesti ilmaistuna, pitää kahden kahlitsemattoman sielun vuorovaikutuksena. Improhahmo ei koskaan rakennu tyhjästä, eikä sitä voi toistaa. Improhahmoon vaikuttaa oman fiiliksen lisäksi kaikki viimeaikaiset tapahtumat ja olotilat. Vaikka improhahmoksi valitsisi minkä tahansa, hahmon pienet nyanssit ja mielentilat muokkautuvat aina näyttelijän mukaan.

Koska impro on yleensä lyhytkestoista, niin ovat improvisaatioteatterissa esiintyvät hahmotkin. Vaikka saatoin esittää useampana päivänä jo kehittämääni hahmoa, huomasin ettei hahmosta muodostunut yhdelläkään kertaa täysin edellistä vastaavaa juuri impron vapaamuotoisuuden takia. Ammensin hahmooni aina viimeaikaisia kokemuksia luoden mielestäni rikkaamman hahmokokonaisuuden. Perinteisessä näytelmässä näin ei voisi tehdä, sillä hahmon tulee aina pysyä samana.

Improteatterissa suurta roolia näyttelevät myös vastanäyttelijät, tässä tapauksessa muut kurssille osallistuvat. Kurssilla emme käyneet lähes laisinkaan soolo-improtekniikoita läpi, vaan jokainen harjoitus perustui ryhmäharjoituksiin. Kun impronäytelmää toteutetaan ryhmässä, on näyttelijöiden syytä muistaa tiettyjä asioita näytelmän edessä.

Näitä asioita ovat:

Älä koskaan tyrmää. Eli älä ammu alas vastanäyttelijän ehdottamia juonenkehityksiä. Jos vastanäyttelijä ehdottaa esimerkiksi ”Tule, mennään tuonne” ja vastaat kylmästi ”Ei mennä”, jumiutuu koko kohtaus paikoilleen ja näyttelijät saattavat tyrmäyksen johdosta ”jäätyä”. Onkin tärkeää aina rakentaa omaa tarinaansa vastanäyttelijän tarinan päälle. Näin vuorovaikutus toimii parhaimmillaan, ja jumiutumisilta vältytään.

Rakenna tarinaa, älä vain hyväksy. Eli älä vastaa vastanäyttelijän väittämään vain ”kyllä”, vaan vie vastanäyttelijän mietteitä eteenpäin omilla lausumillasi. Vastaa esimerkiksi ”Kyllä, ja…”

Tee väittämiä. Kun rakennat omaa improtarinaasi, muista viedä sitä tasaisesti eteenpäin. Tässä tärkeää on uskomus omaan tarinaasi ja sen eteenpäin vieminen. Voit väittää lähes mitä tahansa, vaikka miten absurdia, kunhan viet sitä antaumuksella eteenpäin etkä emmi omia väittämiäsi. Näin vastanäyttelijällä on parhaimmat mahdollisuudet rakentaa tarinaa tarinasi päälle.

Virheitä ei ole. Koska improvisaatioteatteri on luonteeltaan lyhytkestoista ja hetkessä elävää teatteria, virheet eivät juuri improteatteriin päde, ellet siis päädy rikkomaan näitä sääntöjä. Älä siis keskity arvostelemaan vastanäyttelijääsi, vaan kuten aina, pyri viemään kohtausta ja tarinaa eteenpäin.

Katsaus improvisaatiotekniikoihin

Tässä muutamia lempitekniikoitani, joita kurssilla opittiin.

Statustekniikka:

Statustekniikassa roolissa ovat, kuten nimestäkin voidaan päätellä, statukset. Yksi esimerkki tälläisen tekniikan suorittamisesta on seuraava. Korttipakasta jaetaan kaikille tekniikkaan osallistuville kortit. Mitä suuremman kortin sattuu saamaan, sitä korkeampi status roolihahmolla tulee olla. On monta tapaa näytellä korkea- ja matalastatuksista henkilöä. Keskivaiheen statuksen omaavaa henkilöä taas on kokemukseni perusteella huomattavasti hankalampi näytellä. Korkea statuksinen henkilö voi olla esimerkiksi yrityksen toimitusjohtaja tai vaikka pappi. Näille hahmoille korkea status syntyy kuin itsestään, jo hahmojen perusolemuksen perusteella.

Status ei silti ole suoraan kytköksissä ihmisen sosiaaliseen statukseen. Toimitusjohtaja tai pappi voi olla myös matala statuksinen henkilö, jos hän käyttäytyy sosiaaliseen asemaansa nähden rahvaanomaisesti tai moukkamaisesti. Sama toimii myös kääntäen. Kerjäläinen voi olla korkeastatuksinen henkilö jos tämä käyttäytyy poikkeuksellisen itsevarmasti tai pitää omaa rooliaan korkeana, matalasta sosiaalisesta statuksesta huolimatta. Keskivaiheen statuksen voi omata lähes mikä tahansa roolihahmo. Vaikeus keskivaiheen statuksen näyttelemiseen syntyy siitä, että keskivaiheen statuksen omaava henkilö on usein ns. ”peruskauraa”, eli huomaamaton tavis joka sulautuu taustalle. Taustaan sulautuvan taviksen näyttely on hankalaa, sillä omaa rooliaan ei tässä statuksessa kovin usein pääse tuomaan esille.

Stop-tekniikka.

Stop-tekniikka on hyvin yksinkertainen, mutta hauska toteuttaa. Stop-tekniikkaa aloitetaan tekemään normaalin kohtauksen tapaan. Tämä tekniikka toteutetaan usein pienessä ryhmässä, vaikka kaksi henkilöä lavalla ja loput katsomossa. Missä tahansa vaiheessa tekniikkaa, voidaan katsomosta huutaa ”stop” jolloin näyttelijät jähmettyvät paikoilleen, siihen asentoon missä olivat ennen stoppia. Stopin huutaja menee ja korvaa jonkun näyttelijän paikan, omaksuen korvatun näyttelijän tarkan asennon. Stopin huutaja lähtee tällöin viemään kohtausta ihan eri suuntaan. Aikaisemmassa kohtauksessa perustettu miljöö ja hahmot heitetään nurkkaan, tällöin stopin huutajalla on täysi mahdollisuus kehittää jäljelle jääneistä asennoista millainen kohtaus tahansa, kunhan asennoilla on joku relevanssi uuden kohtauksen aloittamiseen. 

Salattu motiivi-tekniikka

Tässä tekniikassa on lavalla kaksi näyttelijää. Molemmille näyttelijöille annetaan katsomosta toisille näyttelijöille salainen tehtävä, joka pyritään houkutella suorittamaan vastanäyttelijän tietämättä. Esimerkki tekniikasta. Toiselle näyttelijälle annetaan tehtäväksi seuraava ”pyri saamaan vastanäyttelijältä halaus.” Tehtävän saanut näyttelijä alkaa kohtauksen alettua viemään tarinaa eteenpäin kohtaukseen, jossa vastanäyttelijä halaa tehtävän saanutta. Mielenkiintoisen tekniikasta tekee sen, että molemmilla näyttelijällä on oma salainen tehtävänsä, jota pyrkivät vastanäyttelijän saada suorittamaan. Voittaja on se, joka onnistuu ensin ”huijaamaan” vastanäyttelijänsä suorittamaan tehtävän.

Lähteet:

https://en.wikipedia.org/wiki/Improvisational_theatre

https://www.theaterseatstore.com/improv-theater