Turku AMK Media's profile

Social Media Assistant at Logomo

Keväällä 2017 tein projektiopintoja Logomossa sosiaalisen median assarina. Päivät kuluivat siis somepäivityksiä tehden ja suunnitellen.
Logomolla on profiilit Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Facebookiin tehdään ilmaisten, "tavallisten" päivitysten lisäksi maksettuja kampanjoita ja mainoksia. Minun tehtävänäni olivat tavalliset päivitykset: niissä tuotiin esille Logomossa järjestettäviä tapahtumia sekä talon elämää ja menoa muutenkin.
Julkaisujen teko oli välillä spontaania, välillä suunniteltua. Esimerkiksi tulevien tapahtumien suhteen käytössä oli julkaisukalenteri, jotta yhdestäkään tapahtumasta ei unohtuisi mainita myös sosiaalisen median kanavissa. Samalla pyrittiin reagoimaan myös ns. ad hoc -tilanteisiin, eikä suunnitelmaa siis noudatettu täysin orjallisesti, vaan julkaisuja tehtiin myös sen ulkopuolelta, mikäli jotain julkaisemisen arvoista tapahtui tai idea hauskalle somekuvalle syntyi.

Usein postauksissa olevat linkit oli ns. tägitetty, jotta Google Analyticsin avulla voitiin seurata, kuinka moni oli linkin kautta tullut Logomon nettisivuille ja paljonko hän vietti siellä aikaa.

Projektin aikana opin lisää sosiaalisesta mediasta markkinointiviestinnän työkaluna sekä etenkin seurannan erilaisista työkaluista.

Kuvissa näkyvät julkaisut ovat esimerkkejä niistä julkaisuista, joita projektin aikana tein.

Iidaliisa Pardalin
NMEDIS14_JO
Social Media Assistant at Logomo
Published:

Social Media Assistant at Logomo

Published: